Dungeons & Dragons: Lost Mine of Phandelver: Kampanjapäiväkirja, Sessio 1
Tehtävä Neverwinterissä
Kuuden hengen ryhmä seikkailijoita lähti Neverwinterin kaupungista etelään kohti Phandalinin kylää tehtävänään toimittaa vaunullinen kaivosvarusteita paikalliseen sekatavarakauppaan, Barthenin valintaan (Barthen's Provisions). Tehtävänantajana toimi hahmoille tuttu Gundren Rockseeker (Kivenetsijä), joka matkasi edeltä Phandalinin tulevan lainvartijan, sotilas Sildar Hallwinterin (Talvisali) kanssa. Gundren kertoi, että hän oli veljiensä Nundron ja Thardenin kanssa löytänyt jotain suurta. Palkkioksi Gundren lupasi suoritetusta työstä 10 kultapalaa per henkilö. Ryhmän munkki Helvi jää kaupunkiin keräämään tietoja joista olisi mahdollisesti hyötyä ja ryhmä sopii että hän liittyy porukkaan Phandalinissa.
Verinen löytö tiellä
Sword Coastilla (Miekkarannikko) eletään loppukevättä. Ilma on selkeä, aurinko paistaa ja tuuli tuntuu lämpimältä. Matka Neverwinteristä Phandaliniin on kestänyt pari päivää ilman ongelmia. Huhut ja tarinat ovat kertoneet lisääntyneistä peikkolaisten (goblin) hyökkäyksistä kauppakaravaanien kimppuun High Roadilla (Suuri maantie).
Matkanteko kuitenkin pysähtyy ryhmän kääntyessä itään Triboar Trailille
(Kolmikarjun polku), kun seikkailijat huomaavat tiellä kaksi kuollutta hevosta. Hetken selonteon jälkeen osa ryhmästä lähestyy tutkimaan hevosia muiden jäädessä varmistamaan ympäristöä. Ympäröivä maasto on kumpareista, tiheää metsää ja oudon hiljainen. Hevoset ovat olleet kuolleina päiviä, ja niistä törröttää mustapäisiä nuolia. Satulalaukut on tyhjennetty. Hevosten välistä löytyy nahkasta valmistettu putkenmuotoinen karttakotelo, jonka päässä ovat nimikirjaimet G.R.
Väijytys pusikoissa
Aikaa tarkemmalle tutkimiselle ei ollut, sillä samalla hetkellä pusikoista lennähti nuolia kohti seikkailijoita. VÄIJYTYS! Neljä lyhyttä, terävähampaista ja pitkäkorvaista otusta lähestyi juosten kohti seikkailijoita aseinaan jouset sekä ruosteiset sapelit. Oli aika puolustautua!
Miekat kalisivat, nuolet viuhuivat ja loitsut rätisivät, kun seikkailijat puolustivat itseään ja lastia vihamielisiä hyökkääjiä vastaan, jotka olivat osoittautuneet goblineiksi. Nämä vikkeläjalkaiset otukset osasivat väistellä iskuja, mutta taistelu kääntyi lopulta seikkailijoiden eduksi. Hyökkääjien läheisempi tarkastelu paljasti, että myös nämä peikkolaiset käyttivät mustapäisiä nuolia, joten kyseessä olivat mahdollisesti samat peikkolaiset, jotka olivat hyökänneet myös hevosten kimppuun.
Seikkailijoiden oli tehtävä päätös, miten he haluavat edetä. Taistelun väsyttäminä he päättivät pitää lyhyen levon ja pohtivat vaihtoehtoja. Peikkolaiset olivat nimittäin yrittäneet paeta metsään, jonne johti myös yksi polku. Lisäksi hevosten ratsastajien kohtalo mietitytti – olisiko kyseessä voineet olla Gundrenin ja Sildarin hevoset? Olisiko heille voinut käydä jotain? Ryhmä päätti kuitenkin, että heille annettu tehtävä tulisi priorisoida, ja he jatkoivat matkaa kohti Phandalinin kylää. Olisihan myös mahdollista, että ratsastajat olisivat voineet paeta.
Saapuminen Phandaliniin
Matka Phandaliniin kesti muutaman tunnin. Päivä oli kerennyt muuttua illaksi, kun seikkailijat saapuivat kylään. Phandaliniin kulkeva tie oli leveä kärrypolku, jonka molemmin puolin oli peltoa. Seikkailijoiden saapuessa kylään ensimmäinen rakennus, joka heitä oli vastassa, oli Barthen's Provisions (Barthenin valinta). Kauppa oli ulkoa vaatimattoman näköinen hirsinen rakennus, jossa oli pieni katettu terassi. Ikkunoista ei loistanut valoa, ja se vaikutti olevan kiinni.
Ryhmä koputti reippaasti oveen, ja hetken päästä heille avasi oven vanhempi, hieman äkäinen mieshenkilö, joka osoittautui Elmar Bartheniksi. Kaupan omistaja oli herätetty hahmojen toimesta, mikä siis selitti äkäisyyden. Keskustelu Elmarin kanssa paljasti, että Gundren ja Sildar eivät olleet saapuneet Phandaliniin ja että Gundrenin veljet Nundro ja Tharden olivat olleet poissa jo viikon tai kaksi. Elmarin äänessä pystyi huomaamaan huolta, etenkin kun kävi ilmi, että Sildarkin oli kadonnut.
Kävi ilmi, ettei Phandalinissa ollut minkäänlaista lainvalvontaa ja että punaviitoiksi (Redbrands) itseään kutsuva sekalainen joukko oli alkanut terrorisoida kyläläisiä. Kun ryhmä kysyi maksua tavaroiden turvallisesta toimittamisesta, Elmar totesi, että koska Gundren ei ollut saapunut, ei hänellä ollut millä maksaa ryhmän palkkiota, sillä Gundrenin piti toimittaa palkkiorahat hänelle. Ryhmä purki tavarat Elmarin luvalla kaupan sisään ja päätti jatkaa tämän jälkeen paikalliseen tavernaan, Stonehill Inniin (Kivimäen taverna).
Tymoran alttari ja Stonehill Inn
Matkalla tavernalle seikkailijat huomasivat kylän keskusaukion laidalla rauniokivistä kasatun puolikaaren muotoisen rakennelman, johon oli jätetty kynttilöitä, kolikoita sekä muita pieniä lahjoja ja rukouksia. Kävi ilmi, että tämä oli Tymoralle pyhitetty pieni alttari. Tymora on hyvän onnen, kyvykkyyden, voitokkuuden sekä seikkailun jumalatar, jota kutsutaan myös nimellä Lady Luck tai The Lady Who Smiles (Neito Onni, Neito joka hymyilee). Tymoran symbolissa on naisen kasvojen sivuprofiili, jonka ympärillä on neliapiloita.
Seikkailijoiden saapuessa tavernaan siellä oli hiljaista. Vain tavernan omistaja Toblen Stonehill (Kivimäki) oli tiskin takana puhdistamassa kolpakoita. Toblen on keski-ikäinen, hyväkuntoinen ja harmaantumaan päin oleva mies, jolla on aina pieni hymynkare kasvoillaan. Pitkät päivät näkyvät hänen silmissään. Seikkailijoita tervehditään iloisesti ja heiltä kysytään, mitä saisi olla. Ryhmä tilaa olutta sekä ruokaa, minkä lisäksi he vuokraavat huoneet.
Keskustelussa omistajan kanssa esille nousevat samat asiat kuin aiemmin Elmarin kanssa: ryhmä punaviitoiksi itseään kutsuvia öykkäreitä kiusaa kyläläisiä. Toblen osaa kertoa, että he viettävät aikaa Sleeping Giant (Nukkuva jättiläinen) -nimisessä pystybaarissa ja ettei heidän määrästään ole tarkkaa tietoa – tuntuu vain siitä, että heidän lukumääränsä kasvaa. Lisäksi on kuultu huhuja, että heidän johtajansa nimi olisi Lasisauva (Glasstaff), mutta tästä Toblen ei osaa tarkemmin sanoa mitään.
Tiedustelua pystybaarilla
Punaviitat herättävät ryhmän huomion sen verran, että ryhmän samooja Aleija päätyy tutkimaan Sleeping Giantia hieman lähempää. Käy ilmi, että kyseessä on paikallinen huonokuntoinen kievari, jonne keräännytään juopottelemaan rankasti. Kievarin saluunaovilla ulkoseinää vasten nojaa pahoinvoiva, vahvasti humaltunut henkilö, ja vaikuttaa siltä, että sisällä alkaisi tappelu. Asiakkaita sisällä on noin 8–10 henkeä. Tämän pienen juottolan takana on ulkohuussi sekä takaovi. Tutkimushetkellä takaovella seisoi noin kaksimetrinen, raskasrakenteinen henkilö, jonka laji ja tarkoitus jäivät mysteeriksi.
Ryhmä kävi täysillä vatsoilla nukkumaan, ja heille kerrottiin, että aamupala kuuluu huoneen hintaan. Huoneet, joissa ryhmä yöpyi, olivat vaatimattomat mutta mukavat, ja niistä löytyi sängyt, joiden päädyssä oli arkut tavaroille. Lisäksi huoneissa oli kaapit vaatteille sekä kirjoituspöytä, jolta löytyi sulkakynät, mustetta sekä paperia. Sänkyjen alta löytyivät myös yöastiat.
Uusi aamu ja paluu rikospaikalle
Yö sujui ilman mitään suurempia ongelmia, ja aamukahvi herätti seikkailijoista jokaisen vuorollaan lempeällä tuoksullaan. Aamupalalla tarjoiltiin kahvia, tuoretta leipää, kuivalihaa, juustoa, omenaa ja marjoja. Aamu osoitti, että Stonehill Inniin oli tullut myös muita asiakkaita. Nämä koostuivat suurimmaksi osaksi kaivostyöntekijöistä ja muista onneaan etsivistä yksilöistä.
Aamuinen muiden asiakkaiden jututtaminen ei osoittautunut kovin tulokselliseksi. Liekö syynä aamu-unisuus vai ryhmän paladiinin, Vangrelin, turhankin tuttavallinen ote keskusteluihin. Aamupalan jälkeen seikkailijat päättivät, että olisi palattava takaisin paikkaan, josta kuolleet hevoset ja karttakotelo olivat löytyneet. Gundren olisi löydettävä jo pelkästään sen takia, että palkkio tehdystä työstä saataisiin turvattua.
Matka takaisinpäin sujui sukkelaan, vaikka matka taitettiinkin kävellen. Paikan päällä seikkailijoita kohtasi hurja näky, kun jokin olento oli raadellut ja käynyt syömässä hevosia. Niissä oli suuria raatelujälkiä, minkä lisäksi näytti saldoa siltä kuin jokin suuri olisi nokkinut näitä hevosia. Lisäksi goblinien ruumiit olivat kadonneet. Tarkempi tutkiminen osoitti, että olento, joka oli raadellut hevoset, oli pöllökarhu (owlbear) – suuri, karhunkokoinen peto. Ryhmä yritti jäljittää goblinien jälkiä ja onnistuikin löytämään merkkejä siitä, että jotain suurta olisi raahattu syvemmälle metsään samaan suuntaan, jonne goblinit olivat yrittäneet paeta.
Korpin todistus ja vaiennetut vartijat
Suunnan ja muidenkin asioiden varmistamiseen päädyttiin vielä turvautumaan taikuuteen, kun ryhmän samooja Aleija päästi ilmoille korpin laulua toiveissa saada paikalle houkuteltua mahdollisesti lintu, joka olisi nähnyt jotain. Noin vartin päästä läheisen kuusen latvaan istahtikin suuri korppi. Ryhmän goliath-druidi Lourene loitsi itseensä Speak with Animals -loitsun, ja yhdessä Aleijan kanssa he rupesivat jututtamaan korppia.
Korppi osasi kertoa, että olento, joka oli repinyt hevosten ruumiit riekaleiksi, oli kuin olikin pöllökarhu. Lisäksi korppi kertoi, että muutama päivä sitten kääpiö ja ihminen oli yllätetty, ja goblinit olivat raahanneet nämä syvälle metsässä sijaitsevaan luolaan. Tämä vahvisti ajatusta siitä, että Gundren ja Sildar olisivat saattaneet joutua goblinien kynsiin.
Ryhmä suuntasi syvemmälle metsään ja kohtasi matkan aikana muutamia goblinien virittämiä ansoja, mutta he pysyivät valppaina ja onnistuivat väistämään ne. Matka toi seikkailijat korpin kuvaileman luolan suulle, jonka syvyyksistä laskeutui pieni virta. Luolan suun viereisestä pusikosta kuului kuorsausta. Aleija hiipi kurkistamaan ja huomasi, että oletettavasti vartioon jätetyt goblinit olivat nukahtaneet vahtivuorollaan. Lyhyen mietinnän jälkeen goblinit laitettiin nukkumaan ikiunta, jottei näistä olisi myöhemmin haittaa. Dragonborn-barbaari Farideh kävi piilottamassa ruumiit kauemmaksi.
Luolan nälkäiset sudet
Luolan sisällä oli märkää ja kylmää. Kapea, seinämää halaava luonnollinen käytävä kaarsi loivasti ylöspäin. Tämän käytävän varrella oli pari risteystä, jotka johtivat omiin onkaloihinsa. Edellä kulkenut samooja huomasi, että ensimmäisestä onkalosta kuului ääntä. Uteliaisuus vei voiton, ja kävi ilmi, että onkalo avautui hieman suuremmaksi syvennykseksi, jossa oli kahlittuna kolme sutta. Sudet olivat nälkäisiä.
Aleija yritti lahjoa pedot kuivalihalla, mutta tuloksetta. Druidi Lourene tuli hätiin ja jututti susia Speak with Animals -loitsun avustuksella. Ryhmä sai vakuutettua sudet olemaan hyökkäämättä tarjoamalla näille tuoreemmaksi evääksi kuolleet goblinit.
Luolan kuningas Klarg
Matka jatkui ylemmäs luolaa, ja edemmäs kulkiessa myös luolastokäytävä jyrkentyi. Seikkailijat kulkivat huonokuntoisen riippusillan ali kohti luolan perää. Veden liplatus ja kevyt virta vaihtui kovaksi kohinaksi, kun käytävän päästä löytyi kaksi luontaista allasta, jotka oli padottu. Altaiden päässä sijaitsevasta vesiputouksesta tippui paineella vettä altaisiin. Tästä isommasta luolasta johti kiviset, luonnon muovaamat portaat pienempään kammioon. Ryhmän samooja lähti taas etenemään ja tarkastamaan, mitä tuossa pienessä kammiossa olisi.
Kammion suulla paljastui, että huone oli erinäisten varustelaatikoiden ja tynnyreiden täyttämä. Niiden keskellä oli suuri, noin 2–2,5-metrinen karvainen olento (bugbear eli mörkö), joka huusi seurassaan oleville kahdelle goblinille, kuinka ”Klarg on tämän luolan kuningas” ja ”että häneltä on turha yrittää varastaa valtaa”. Lisäksi kammiossa oli kapinen susi, joka vaikutti olevan isomman otuksen lemmikki.
Epäonninen harha-askel kuitenkin paljasti seikkailijoiden läsnäolon, ja tilanne eskaloitui taisteluksi. Karvainen olento hyökkäsi raivokkaasti seikkailijoiden kimppuun käskien myös goblinit ja suden mukaan taisteluun. Mörön iskuissa oli ytyä, ja se sai muutaman painavan osuman uppoamaan sitä vastaan taistelleisiin seikkailijoihin. Taistelu oli tiukka ja verinen, ja se meinasi maksaa joidenkin seikkailijoiden hengen, mutta siltä vältyttiin.
Pelastunut ystävä ja arvoitukset syvenevät
Taistelun laannuttua ryhmä löysi tavaroiden seasta Sildarin, joka oli huonossa kunnossa ja sidottu. Siteiden avaaminen ja hetken parantelu saivat Sildarin hereille. Hän oli kiitollinen mutta yllättynyt nähdessään tutut naamat luolassa.
Sildar kiitti henkensä pelastamisesta ja kertoi, että goblinit olivat yllättäneet heidät tiellä. Hän osasi myös kertoa, että goblinit olivat siirtäneet Gundrenin joitakin päiviä sitten jonnekin muualle, mutta hän ei tiennyt minne. Varusteiden huollon sekä hyöty- ja arvotavaroiden keräilemisen jälkeen ryhmä päätti levätä hieman, minkä jälkeen luolan tutkimista jatkettaisiin loppuun.
Ensimmäinen sessio päättyy.
Kommentit